Voisitko tehdä tämän samalla?
Yrittäjän näkymätön ilmaistyö
Yrittäjänä törmää toisinaan tilanteisiin, joissa omaa työtä pidetään itsestäänselvyytenä. Ei välttämättä tahallaan, mutta lopputulos on silti sama. Työtä tehdään, aikaa kuluu eikä korvausta tule.
Miksi yrittäjältä odotetaan ilmaista työtä?
Törmäsin FB-feedissä aiheeseen, jonka tanssiyrittäjä oli omalle seinälleen laittanut ja se oli herättänyt keskustelua.

Ilmeisesti aihe on yleinen ja meille monelle rahan pyytäminen omasta työstä on haastavaa sekä kynnys pyytää sitä on korkea. Samalla myös toisaalta muualta odotukset ilmaistyön tekemiselle ovat korkeat tai sitten sitä vain ei olla ajateltu. Ollenkaan.
Töitä ilmaiseksi?
Erityisesti verkkosivujen tekemisessä tämä on yllättävän tavallista.
Joskus ilmaista työtä kertyy jo ennen varsinaista tilausta.
Keskustellaan verkkosivujen tarpeista, selvitetään vaihtoehtoja, annetaan neuvoja ja mietitään toteutusta. Vasta pitkän keskustelun jälkeen selviää, ettei asiakkaalla olekaan budjettia työn tilaamiseen.
Tarjouksen tekeminen kuuluu toki yrittäjyyteen, mutta missä vaiheessa tavallinen tarjouskeskustelu muuttuu ilmaiseksi konsultoinniksi?
Nettisivut on tehty. Mutta kuka hoitaa ongelmat?
Kun yrittäjä tilaa verkkosivut, hän maksaa niiden suunnittelusta ja toteutuksesta sovitun kokonaisuuden mukaisesti.
Mutta mitä tapahtuu, kun puolen vuoden tai vuoden päästä palvelimella tai jollain ohjelmalla on ongelmia?
Usein otetaan yhteyttä siihen ihmiseen, joka sivut on tehnyt. Sehän on ihan ymmärrettävää. Verkkosivujen tekijä tuntee sivuston ja osaa todennäköisesti selvittää ongelman.
Mutta tarkoittaako se, että hänen kuuluu tehdä selvitystyö ilmaiseksi?
Ei tarkoita.
Jos ongelman selvittämiseen menee kaksi tuntia, se on kaksi tuntia asiantuntijatyötä. Vaikka varsinaista korjausta ei tarvitsisi tehdä vaan asiaa edistettäisiin niin, että se korjataan.
Voisitko samalla vähän muuttaa ulkoasua?
Toinen tuttu tilanne syntyy, kun verkkosivut halutaan siirtää toiselle palvelimelle.
Siinä samalla saatetaan ehdottaa, että sivuston ulkoasua voisi vähän uudistaa.
Asiakkaan näkökulmasta kyse voi olla pienestä toiveesta. Vaihdetaan vähän värejä, järjestellään sisältöä ja tehdään sivuista erilaiset.
Mutta jos koko sivuston rakenne ja ulkoasu muuttuvat, kyse ei ole enää pelkästä siirrosta. Se on uusi suunnittelu- ja toteutustyö.
Aikaisemmin maksettu verkkosivupaketti ei tarkoita elinikäistä oikeutta uusiin verkkosivuihin.
Joskus asiakas haluaa säästää ja tehdä itse ja pyytää neuvoa. Usein niiden neuvojen antamisessa menee kauemmin kuin siinä, että tekisin sen hänelle. Mikä on toiselle säästöä, on toiselle ajasta pois. Ja miten tällaisen selittää ymmärrettävästi? Todellisuudessa neuvoista olisi järkevämpi laskuttaa enemmän kuin itse työstä.
Entä jos maksettaisiin vaihtokaupalla?
Joskus verkkosivutyöstä kysellään tarjousta ja vasta keskustelun edetessä selviää, ettei rahaa oikeastaan ole käytettävissä.
Sen sijaan ehdotetaan vaihtokauppaa.
Vaihtokaupassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Jos molemmat tarvitsevat toistensa palveluita ja kokevat vaihdon reiluksi, sehän voi toimia oikein hyvin.
Mutta jos tarjotaan vastineeksi palvelua, jota ei tarvita tai käytetä, vaihtokauppa ei ole kannattavaa.
Pienyrittäjän aika ei ole ilmaista
Yksinyrittäjällä ei ole erillistä asiakaspalveluosastoa, teknistä tukitiimiä ja laskutuksesta vastaavaa henkilöä.
On vain yrittäjä itse.
Sama ihminen tekee asiakastyöt, vastaa viesteihin, selvittää ongelmat, ylläpitää osaamistaan ja hoitaa koko homman pyörittämisen.
Jokainen ilmaiseksi tehty työtunti on pois jostakin muusta. Maksavasta asiakastyöstä, yrityksen kehittämisestä tai siitä omasta vapaa-ajasta.
Ja kun niitä pieniä ilmaisia töitä kertyy riittävästi, ne eivät olekaan enää pieniä.
Viisi kahden tunnin selvitystyötä tarkoittaa jo kymmentä tuntia. Reilu kokonainen työpäivä ilman korvausta.
Ystävällisyys ei tarkoita ilmaista työtä
Asiakasta voi auttaa, neuvoa ja palvella ystävällisesti ilman, että kaikki työ tehdään maksutta.
On täysin asiallista sanoa:
”Selvitän tämän mielelläni. Tämä ei kuitenkaan kuulu alkuperäiseen verkkosivupakettiin, joten työ laskutetaan erikseen.”
Tai:
”Sivuston siirto onnistuu. Jos samalla haluat uudistaa ulkoasun, teen siitä erillisen tarjouksen.”
Kyse ei ole ahneudesta eikä huonosta asiakaspalvelusta.
Kyse on siitä, että yrittäjän työ on työtä myös silloin, kun se tapahtuu tietokoneen ääressä eikä lopputuloksena synny mitään näkyvää.
Hyvä asiakassuhde perustuu molemminpuoliseen arvostukseen. Siihen kuuluu myös toisen työajan arvostaminen.

Oman työn arvostaminen alkaa yrittäjästä itsestään
Erityisesti sydänlähtöisessä yrittäjyydessä halu auttaa muita voi olla vahva. Työtä tehdään kutsumuksesta, omien arvojen pohjalta ja aidosta halusta tuottaa toisille hyvää.
Mutta joskus juuri tämä tekee oman työn hinnoittelusta vaikeaa.
Voiko auttamisesta pyytää rahaa? Entä jos asiakkaalla ei ole varaa maksaa? Pitäisikö vähän joustaa, tehdä pieni palvelus tai antaa omaa aikaa ilmaiseksi?
Totta kai yrittäjä voi halutessaan auttaa myös maksutta. Siinä ei ole mitään väärää. Mutta silloin sen pitäisi olla oma tietoinen valinta, ei muiden odotus tai jatkuva toimintatapa.
Yrittäjän on myös itse arvostettava omaa työtään. Jos jatkuvasti antaa aikaansa ja osaamistaan ilmaiseksi, on vaikea odottaa muidenkaan ymmärtävän niiden arvoa.
Rahan pyytäminen omasta työstä ei vähennä työn sydämellisyyttä tai auttamisen aitoutta.
Päinvastoin. Kun yrittäjä saa työstään kohtuullisen korvauksen, hänellä on paremmat mahdollisuudet jatkaa toimintaansa, kehittää osaamistaan ja auttaa asiakkaitaan myös tulevaisuudessa.
Eikä jokaiselle tarvitse olla kaikkea. Jos asiakkaalla ei ole mahdollisuutta maksaa palvelusta, se ei automaattisesti tarkoita, että yrittäjän pitäisi tarjota se ilmaiseksi.
Omien rajojen asettaminen ei ole itsekkyyttä. Se on myös oman työn ja toimeentulon arvostamista.
Miksi yrittäjältä odotetaan ilmaista työtä? Missä kulkee auttamisen ja ilmaistyön raja?
Lue myös aihetta sivuava ”Miten säätää aikaa ja vaivaa” blogikirjoitus.

